sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Sunnuntaiostoksilla kesäpuodissa

Ystäväni pyysi minut mukaansa sunnuntaiostoksille. 
Ostosreissumme kohteena oli naapurikunnan puolella sijaitseva Hannele´s kesäpuoti, jossa myydään kaikkea maalaisromanttiseen sisustukseen liittyvää uutta ja vanhaa tavaraa. Kesäpuoti on hänen kotinsa yhteydessä vanhassa maalaismiljöössä.



Kesäpuodissa on paljon ihanaa katseltavaa! Kun on kerran tehnyt kierroksen, huomaa jälleen jotain uutta, joka on ensimmäisellä kierroksella jäänyt huomaamatta.



Lurps..alla oleva valkoinen pöytä olisi takuuvarmasti lähtenyt matkaan, jos kodin neliöt olisivat edes hieman laajemmat..


Ystäväni osti vanhan ikkunapokan. Itse ostin hyttyslyhdyn kaverille tuliaiseksi parin viikon päästä tehtävälle mökkireissulle. Näitä hyttyslyhtyjä hypistelin jo edellisellä puotireissullani ja silloin jätin ostamatta. Nyt niitä oli enää tämä yksi jäljellä ja nappasin sen matkaani.


Lisäksi ostin puulaatikon sydänkannella, pitsisen sydänkorin ja kukkakuosisen kangaskukkaron.



 Puulaatikon etukylkeen taidan laittaa tekstiä..näyttää niin tyhjältä.



Hannele´s kesäpuoti on nimensä veroisesti avoinna kesä-elokuussa, mutta lisäksi hänellä on verkkokauppa ja blogi osoitteessa http://www.hanneles.fi/fi/etusivu/?id=2

Kannattaa vilkaista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihanaa, jos jätät jälkeesi pienen kommentin tai viestin!