lauantai 8. joulukuuta 2012

Kaunis mutta vaarallinen

Ihanaa lauantai-iltaa ystävät!
Lunta on tuiskuttanut koko päivän. 
Nyt alan jo uskoa, että ainakin täällä meilläpäin joulu saadaan viettää valkoisena.
Entäpä teilläpäin?

*


Keittiön ruokapöytää pyöräytellessäni laitoin pitkästä aikaa keittiön ikkunaan verhot.
Yläkapan asettaminen aiheutti sen, että keittiön ikkunassa ollut kynttiläkruunu piti siirtää muualle.
Siirsin sen olohuoneen puolelle.
Lisäsin sekaan hieman kristallia.
Minusta tämä kruunu on kaunis ja pidän siitä erityisen paljon!


Kun sytytin kynttilät ja katselin kruunua kameran linssin läpi, tajusin miten vaarallinen kaunotar se on.
Tai ainakin paikka, johon sen asetin, oli vaarallisin kaikista paikoista!


Jos kynttiläkruunun alla on kangassohva ja isot kasat tyynyjä, niin se paikka taitaa olla juuri pahimmasta päästä paloturvallisuuden kannalta..  Siispä sammutin kynttilät nopeasti ja huolellisesti ja tyydyn vastedes tämänhetkisen verhojärjestelyn ajan ihastelemaan kruunua vailla valoa :)
Muistetaanhan paloturvallisuus erityisesti näin joulun aikaan kynttilöitä poltellessa!

*
Uusimmassa Meidän Talo -lehdessä oli ihastuttava juttu Hanna-Riikan taivaallisen kauniista kodista.
Kannattaa ehdottomasti lukea ja ihailla <3
Samassa lehdessä oli myös asiaa tuosta paloturvallisuudesta ja kerrottu perheestä, joka menetti tulipalossa lähes kaiken omaisuutensa. Vakuutusasiat kannattaa ehdottomasti olla kunnossa.

Turvallista viikonlopun jatkoa!

P.S: tervetuloa mukaan kaikki uudet lukijat!
Kiitos lämpimästi myös kaikille lukuisia ja ihania kommentteja jättäneille <3

14 kommenttia:

  1. Aito liekki on kyllä niin kaunis, mutta tarkkana saa olla. Ihana kynttiläkruunu! <3 Mukavaa viikonlopunjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan totta, kynttilän liekki on niin vangitseva katsella!
      Turvallisia kynttilätunnelmointeja sinullekin :)

      Poista
  2. Täällä on lunta ehkä sen viis senttiä, mutta ihan tarpeeks kolaamiseen, eikös :)
    Niinhän siinä useinkin käy, että vaihdat jotain ja sen ansiosta joudut vaihtamaan taas jotain ja....
    Paloturvallisuus on kyllä hyvä pitää mielessä!!! Mutta kruunu on kaunis, paloi kynttilät tai ei :)
    Kivaa viikonloppua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautitaan lumesta :)
      Ja kruunu pysyy ilman liekkiä ;)

      Poista
  3. Kaunis kruunu! Harmi, että paikka ei ollut turvallinen - näissä asioissa ei koskaan voi olla liian tarkka.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kruunu ilahduttakoon näin valotta :)
      Ihanaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
  4. Täällä on lunta ollut jo jokusen viikon, saa nähdä piisaako sitä aattoon asti, kun lämpötila on nollassa...
    Totta puhut, että noiden kynttilöiden kanssa saa olla tosi varovainen, varsinkin kruunukynttilöiden. Kaunis kynttelikkö ilman palavaa tultakin.
    Turvallista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkana saa olla joo.. Ollaan huolellisia!
      Toivottavasti teillä lumi pysyy :)

      Poista
  5. Ite oon kans tosi varovainen aina kynttilöiden kanssa ja mua ihan ärsyttää katsoa lehdistä kuvia joissa kynttilät palaa sammaleiden ym päällä ja kynttilöiden ympärille on kiedottu nauhoja ja muuta. Niin kaunista mutta ite en uskaltais polttaa :/ Samoin mua kyllä ärsyttää ne kuvat sisällä olevista havukransseista, ei ne neulaset tasan tarkkaan kovin kauan pysy paikoillaan sisätiloissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pysy ei, hyppivät mokomat irti oksasta :-)

      Poista
  6. Hyvä ja hyvin tarpeellinen huomio tuon kynttelikön kanssa! Varsinkin kun polttelee talvikautena kynttilöitä lähes aina meinaa unohtaa että ne kuitenkin kauneutensa lisäksi ovat myös vaarallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta!! Turvallista kynttiläkautta sinnekin :)

      Poista
  7. Voi vitsit, kiitoksia <3.

    Paljon sitä tulee mietittyä paloturvallisuutta lasten kanssa.. miten kamalaa olisi jos jotakin tapahtuisi. Takankin kanssa olen ihan hysteerinen. Mies aina kiroaa, kun en anna laittaa pellejä kiinni ennenkuin on takuu varmasti mustaa. Mutta tarkkuus ei paljoa vaadi, jotta pystyy suht turvallisesti kynttilöitä ja takkaa polttelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuin aiemmin omakotitalossa ja olin samanlainen takan suhteen. Liian moni haaveri tulee pellin kanssa kiirehtiessä!
      Turvallista joulunaikaa teillekin!

      Poista

Ihanaa, jos jätät jälkeesi pienen kommentin tai viestin!