sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kalaa ja koruja

Sunnuntai-iltaa blogimaailman ystävät!
Muistutan, että vielä parin päivän ajan on arvonta käynnissä ja voit voittaa syksyisen korusetin täältä.
 Arvonta-aikaa on enää keskiviikkoon, torstaina arvotaan korusettien voittajat!

Tänään on vietetty talkoissa monta sateista tuntia.
Pidimme Kuopuksen jääkiekkojoukkueen vanhempien kanssa eilen ja tänään kahviota eräässä tapahtumassa. Näilläkin talkooleipomisilla saadaan muutama lisäroponen joukkueen kassaan.
Täytyy sanoa, että tämän päivän ansiosta on hetkeksi grillimakkarakiintiö täynnä; paistoin, kääntelin ja vääntelin yhteensä 35 pakettia makkaraa nälkäisille tapahtumavieraille. Yököttävä grillimakkaran haju leijaili perässäni vaatteissa vielä kotonakin ..
Vastaiskuksi tuolle rasvaiselle ällöttävyydelle savustimme poikien kanssa lohta päivälliseksi.

 Tämä on poikien herkkua ja niinpä lohifileestä ja kattilallisesta perunaa ei jäänyt yhtikäs mitään tähteeksi, edes pientä annosta äidille evääksi töihin.

Korujakin valmistui. Ja taas niitä henkilökorttikoruja, joita työpaikan naiset ovat jo kovasti odotelleet.


Lisäksi meinasin viedä näytille tämän ja nämä. Saa nähdä tykkäävätkö näistä..
Mikä näistä olisi sinun suosikkisi?

lauantai 29. syyskuuta 2012

Kotikaupunkia osa 1

 Työpaikkani sijaitsee kotikaupunkini keskustassa. 
Aivan muutaman askeleen päässä on vilkas kävelykatu kauppoineen, kahviloineen, ravintoloineen ja liikekeskuksineen. Onneksi myös aivan työpaikkani takana on pieni vehreä puisto, jonka ohi saan kulkea aamuisin ja töistä kotiin lähtiessäni. Puisto vaihtaa väriään vuodenkierron mukaan ja on juuri nyt herkullisessa syysasussaan. Kivenheiton päässä sijaitsee myös suurempi puisto kauniin kirkon ja Alvar Aallon suunnittelemien rakennuksien kera.
 

Työpaikkani viereisessä korttelissa on edelleen jäljellä muutamia 1800-luvulla rakennettuja taloja. Tänä syksynä niitä on kunnostettu ja niin sanottu käsityöläispiha on herännyt henkiin tunnelmallisen kahvilan ja käsityöyrittäjien toimesta. Pihapiiri on ihastuttava ja käsityöpuodit täynnä hypisteltävää ja katseltavaa.


Kaupungilla kuljeskelun lisäksi tänään on ehditty pyykätä ja koruilla. Koruista kuvia huomenissa.
Nyt pitäisi vielä leipoa pari pellillistä suklaapiirakkaa huomisia jääkiekkojoukkueen kahvilatalkoita varten. Tosin mieluiten tekisin kuten herra Koira juuri nyt; oma kulta kainaloon ja nukkumaan..


Hyvää yötä :)

perjantai 28. syyskuuta 2012

Vesille venosen mieli..


.. tai ainakin minulla olisi kaipuu kesäisille vesille, jos olisin tuo vene.
Näin se kesä väistyy ja syksy valtaa yhä enemmän alaa. Kannoin tänään viimeisen kesäkukan ulko-oven viereltä kompostiin, krysanteemista on sentään vielä hetkeksi iloa.

Onneksi aurinko armas muisti meitä iltapäivällä.
Töistä kotiuduttuani lähdin heti herra Koiran kanssa pitkälle kävelylle kameran kera.
Onneksi syksyssä on myös näitä kauniita puolia -värejä!


Viikko oli jälleen hektinen ja täynnä toimintaa.
Perjantaisaunan jälkitunnelmissa kaadan itselleni lasillisen kylmää juotavaa ja nautin mutakakkua jäätelölastujen kera. Taidan TV:nkin pitää suljettuna ja nautiskella vielä lukemattomasta lehdestä sekä teidän blogeistanne.
Viikonlopputoivotukset kaikille sekä tervetulotoivotukset uusille lukijoille!



tiistai 25. syyskuuta 2012

Viikonloppuhuokailuja

Tiistai-iltaa ystävät!

Alkuviikko on ollut taas tavanomaisen vauhdikas ja mennyt viikonloppu enää pelkkää himmeää muistoa, seuraavaa tässä jo kaivataan. Näin syksyllä kaikki pienetkin auringonpilkahdukset viikonloppuisin ja iltaisin pitää käydä hyödyntämässä ja nautiskelemassa valoisista retkistä luonnossa.


Lauantaina tekemäni kirppulöydöt ovat olleet jo päivittäin käytössä:
löysin lähes käyttämättömän mustan käsilaukun, todella hyväkuntoisen vaaleanpunaisen huivin, pientä parantelua vaativia kynttiläjalkoja, vaaleita tapetinjämiä ja muuta pientä mutta tarpeellista. Tuunailua siis tiedossa ensi viikonlopulle!


Nuo kynttiläkipot ovat hurmaavia. Ne luovat palaessaan mukavia kuvioita.
Tunnelmallista illanjatkoa!


sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Viikonlopun koruilua ja syysarvontaa


 Hei, miten viikonloppusi on sujunut?
Viikonloppuna täällä syntyi muutamia koruja....


Nämä alla olevat suuret helmet kuuluvat ns. NERIK-yksilöihin (koruharrastajien termi ihanille helmille.. Näitä Ei Raaski Ikinä Käyttää..) ensinnäkin siksi, että ne ovat niin kauniita ja toisekseen siksi, että suurikokoisina ne ovat melko hinnakkaita. Näitä olen muutaman viikon ihastellut, ne ovat niin syksyisen sävyisiä.
Myös Nina Ö on tehnyt upean korun samoista helmistä.
  Tänään kuitenkin väkersin niistä rannekorun ja pari kaulakorua sekä niiden kaveriksi korvakoruparin. Kaikissa koruissa on syksyisten värien lisäksi syksyinen lehti mukana.
 
Nämä syksyiset helmikorut ovat nyt alkavan arvonnan palkintoina :)
Arvon kaksi palkintoa.
Ykköspalkinto on kaulakoru ja rannekoru.
Kakkospalkinto on kaulakoru ja korvakorut.
Ja sitten ne arvonnan säännöt: käytetään muuallakin blogeissa hyväksi koettua tapaa:
1. Saat yhden arvan mikäli jätät kommenttilaatikkoon minulle viestin, että ilmoittaudut arvontaan.
 Anonyymit, jätättehän selkeän nimimerkin tai yhteystietonne.

2. Saat kaksi arpaa mikäli edellisen kohdan lisäksi olet jo tai klikkaudut uudeksi julkiseksi lukijakseni.

3. Saat kolme arpaa mikäli olet julkinen lukijani tai klikkaudut sellaiseksi ja linkität arvonnan blogiisi. (Linkittämiseen voit käyttää tämän postauksen ensimmäistä kuvaa). Muista jättää myös kommenttilaatikkoon minulle viesti ja ilmoittaa osallistumisestasi.

Muistathan ilmoittaa kuinka monella arvalla olet mukana.
Arvonta päättyy 3.10.2012.
Onnea arvontaan :)

lauantai 22. syyskuuta 2012

Hyvää huomenta!

Illan virkku, aamun torkku. 
Sellainen olen minä. Paitsi tänään, olosuhteiden pakosta.
Herätyskello soi jo klo 5.15.
Kummasti sitä saa itsensä väännettyä ylös aamulypsyn aikaan, kun on pakko.
Sen jälkeen olen herätellyt molemmat pojat vuorollaan, keitellyt kummallekin aamupuurot tiettyihin aikoihin, lenkittänyt koiran, pyyhkinyt pölyjä, käynyt kaupassa, ajanut yhteensä 80km ja vienyt Esikoisen Pajulahteen lähtevään yhteiskyytiin ja Kuopuksen kohti Vaasaa lähtevään joukkuebussiin. Molemmilla pojilla siis urheilullinen viikonloppu edessään.

Vihdoinkin on siis minun hetkeni istua alas, nauttia myöhäistä aamupalaa aamulehden seurassa.

Kovin pitkään tässä ei uskalla istua, sillä koko viikon univelka kaihertaa silmäkulmassa ja houkuttelee päiväunille. Kirpputorikierros, siivous, pyykit ja korujen tekoa - siinä on parhaat touhut tälle lauantaille!
Ihanaa päivää kaikille!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Onnea on..

... aurinkoinen aamupalahetki..

...aina valmis lenkkikaveri..

...terveet ja suloiset koiravauvat..

...uudesta pyörästään onnellinen Kuopus..

...kotiin saapunut Esikoinen ja kämpästään kuuluva kitaransoitto..

...ihana hyvän mielen paketti a´la Rouva Kivitikka; oma haastetyöni mietinnän alla..

...iso rasiallinen puolukoita..

...ja niistä keitelty vispipuuro.

Mikä sinut teki tänään iloiseksi??

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Monikulttuurinen ostosreissu ja nautinnollinen sunnuntai

Hej på dig alla!
Eilen teimme ystäväni kanssa monikulttuurisen ostosretken Suomen uusimpaan ruåtsalaishenkiseen sisustuskauppaan. Monikulttuuriselta retki tuntui sen vuoksi, että vaikka olimme Suomessa, olimme ruotsalaisessa kaupassa, luimme opasteet ja hintalaput suomeksi ja ruotsiksi sekä kuulimme ympäriltämme suomen lisäksi valtavasti venäjää ja jotain mongerrusta, jonka tunnistimme savoksi ;) (Anteeksi savolaiset lukijani..)

 

Mukaan tarttui tietenkin koko syksyn kynttilävarasto -tuoksuilla ja ilman. 
Muusikkopojilleni ostin lasit, joissa kulkee ylt´ympäriinsä nuottikirjoitusta.
Torkkupeitto viluisiin talvi-iltoihin. Talolyhty löytyi matkan varrella sijainneelta huoltoasemalta.

 Tärkein ostos oli kuitenkin olohuoneen pöytä. 
Ostin tuollaisen valkoisen, neliönmallisen perushalvan ja -siistin Lack-pöydän. 
Käy yksiin minulla jo aiemmin olleen tv-tason kanssa.
Uudesta sohvapöydästä innostuneena siirtelin jälleen hyllyköitä ja tavaroita uusille paikoilleen -kummallinen mania järjestellä tavaroita uudelleen ja uudelleen...
Avasin samalla Elloksen paketin, jonka olin perjantaina hakenut postista; uusi päiväpeitteeni näki päivänvalon.

Päivänvaloa onkin tänään riittänyt, ihanan aurinkoinen päivä!


Herra Koiran kanssa nautiskelimme aurinkoisesta ilmasta pitkällä aamulenkillä.
Tuliaisina kotiin pientä mustikkaterästystä jogurttiin, nam!
 
 

Sydämellistä sunnuntaita kaikille!

lauantai 15. syyskuuta 2012

Naisellinen hömpsötysviikonloppu

Hei!
Mitä sinun viikonloppusuunnitelmiisi kuuluu?

Tästä viikonlopusta on muodostumassa täydellisen naisellinen hömpsötysviikonloppu!
Se alkoi jo tänä iltana yhdessä ystävän kanssa oman kynsistudiomme pystyttämisellä. Kynnet tulivat kuntoon ja viikon juorut vaihdettua pienen naposteltavan ja lasillisen äärellä.
Iltaan on kuulunut myös kynttilänvalosta ja blogeista nauttimista.
*
Koruja on tullut tehtyä ja lisää näperrystä olisi vielä ehdittävä. Aamulla starttaan ystäväni kanssa kohti Ikeaa; olohuoneeseen pitäisi löytää sohvapöytä. Ja vielä sunnuntaina piipahdan ihastelemaan puolentoista viikon vanhoja koiranpentuja -Herra Koira ollut toistamiseen asialla.
*
Kyllä viikonloput ovat ihmisen parasta aikaa <3

 

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Haastetta kylliksi!

 Sain Jennalta blogista Pieni onnenpesä hauskan, mutta haastavan haasteen: Ikea-kuvastohaasteen.
Tämä olikin osuva juttu, sillä olen tällä viikolla juuri menossa kyseiseen paikkaan. 
Lähinnä aion etsiä Ikeassa käydessäni olohuoneeseemme sohvapöytää.
 
Haasteen säännöt ovat seuraavat: 
1. Valitse kolme tuotetta, jotka haluaisit Ikean 2012-2013 kuvastosta.
2. Valitse yksi tuote, mistä ajattelet tulevan hitti.
3. Jaa haaste kolmelle blogille eteenpäin.
 
 Mikäli hintalappu ei olisi esteenä ja tilaa olisi ihanan, pienen omakotitalon verran, olohuoneeseen asettuisivat ehdottomasti valkoiset Ektorp -sohvat ja nämä Ektorp-lepotuolit.



Myös lipastot ovat heikkouteni.. joko tällainen

tai tällainen Hemnes -lipasto


säilöisi mahtavan määrän tavaraa, vaatetta, papereita, kankaita...
Myös vaatteille valitsisin Hemnes -sarjaa; kaunis valkoinen vaatekaappi.

 Hemnes -sarja onkin suosikkini. 
Tuttavaperheelläni on sarjasta muutamia huonekaluja ja ne ovat olleet kestäviä ja kauniita hankintoja.
 
Huh, kylläpä olikin vaikea tehtävä jo tämä ensimmäinen!
Myös hittituotetta on vaikea ennustaa.. Yllä tekemäni valinnat, Ektorp- ja Hemnes -sarjat, ovat osoittautuneet sellaisiksi, sillä ovat vuodesta vuoteen myymälöissä valikoimissa ja niitä myös näkee todella monissa kodeissa blogien ja sisustuslehtien sivuilla.

Noh, minusta tällaisen Ektorpin divaanin pitäisi ehdottomasti nousta edellisten kanssa hittituotteeksi, tässä olisi sohvaperunan mukava kölliä :)
Tällainen olisi mukava valkoisena, mutta myös tällainen tummanharmaa on hieno!
Laitan tämän haasteen eteenpäin seuraaville blogeille:


Ja nyt korukirjan ja sisustuskirjan kanssa sohvalle, olo on ollut koko illan nautinnollinen iltapäiväisen selkä-hartiahieronnan jäljiltä -kiitos ystäväni S!