maanantai 11. marraskuuta 2013

Pimeää asiaa




Tiesitkö, että heijastimien turvallisuudessa on suuria eroja?
Olin lauantaina töissä eräänlaisilla messuilla, joissa oli mukana myös Liikenneturva.
Liikenneturvan messuständillä sai suorittaa heijastinten turvallisuuteen liittyvää testaamista ja myös testata oman heijastimensa turvallisuuden. Menin näytille itsetekemäni heijastinkorun kanssa. Käytän aina heijastinkoruissani CE-merkittyjä heijastimia, koska olen lukenut niiden olevan kaikista parhaimpia ja turvallisimpia käytössä. Liikenneturvan edustaja testasi heijastimen eräänlaisella tutkalla -jonka hinta n kuulemma 9000€ :o . Turvallisen heijastimen "öö-öö-joku arvo" tulisi olla vähintään 250 "sitä arvoa".
Oma heijastimeni oli toiselta puolelta himppua auki 700 ja toiselta puolelta yli 1100.
Eroavaisuus voi kuulemma johtua siitä, että heijastimen pintaan on tullut naarmuja tai esim valmistuksessa on valuvaiheessa tullut pieni virhe.
Mutta lukemat olivat siis loistavat ja turvalliset.

Valitettavasti markkinoilla on monenlaista heijastinta, suorastaan jopa ihan surkeita.
Esimerkiksi testissä näytillä ollut lasten heijastin (valkoinen satuhahmo..) oli heijastusarvoltaan aivan mitätön. Kun ostat heijastinta, tarkista, että siinä on CE-merkintä, EN 13356-merkintä (EU-standardi) ja tyyppitarkastuksen suorittaneen laitoksen tiedot.
Tuolta Liikenneturvan sivuilta voit lukea lisää heijastimesta.

Turvallisia iltalenkkejä!

P.S Tämä EI ollut mikään sponsoroitu postaus, ihan vaan omasta mielenkiinnosta heijastimia kohtaan :)

32 kommenttia:

  1. Täyttä asiaa!
    Monta heijastinta omistan, mutta tajusin juuri tänään koiran kanssa iltalenkillä, ettei ollu ensimmäistäkään heijastinta mukana!! Nyt on skarpattava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman huomion minäkin tein, suutarin lapsella ei ole kenkiä ja heijastinkorujen tekijällä ei ole yhtään heijastinta. Piti korjata tilanne.
      Järkyttää että lapsille myydään niin umpisurkeita heijastimia kivan hahmon avulla..

      Poista
  2. Kiitos, tässä tulikin oikein pläjäys infoa, mikä oli täysin uutta itselleni. Täytyykin tarkistaa neidin satuhahmot ja omat haijastimetkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oli apua :)
      Lasten heijastimet olivat kyllä pelottavan tehottomia. Valitettavasti niitä juuri lapsille ostetaan iloisten hahmojen varjolla..

      Poista
  3. Kauniit heijastinnauhat! Tätäpä olen juuri itsekin miettinyt. Olen etsinyt tavallisia prismaheijastimia ilman mitään klumeruuleja: muistatko niitä vanhanaikaisia lumihiutaleheijastimia, joita sai esim. pankeista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan!! Ne ovat kivoja ja juuri sellaisia on etsinyt minäkin! Ja ilman mitään mainostarroja :)

      Poista
  4. Syyniin menee kyllä täällikin heijastimet. Tosin meillä on täällä maalla aina ulkoillessa heijastinliivit päällä, ne ollaan todettu kaikkein parhaiten näkyviksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heijastinliiviä ei lenkkeillessä voita mikään, oikeassa olet!
      Lasten kasvaessa niitä vaan ei oikein enää saa markkinoitua käyttöön.. ;-)

      Poista
  5. Samaa mieltä olen kanssasi! Kauniit nää sun tekemät:)

    VastaaPoista
  6. Kauniita heijastinkoruja - ja täyttä asiaa. Täytyypä tarkistaa huolella omat heijastimensa. Itse asiassa tiesin tämänkin asian, mutta eipähän ole tullut aiemmin tarkisteltua - nyt vasta kun joku muistuttaa;) Siispä kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä ettei mennyt juttuni hukkaan osaltasi :-D

      Poista
  7. Heijastin on todella halpa henkivakuutus! Blogissani on sinulle tunnustus. :)

    VastaaPoista
  8. Itsekin oon tehny heijastinkankaasta heijastimia. Ois hauska tietää paljo niis on arvot :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuommoista yhdeksän tonnin laitetta harva hankkii, mutta tee testi taskulampulla hämärässä: laitat erilaisia heijastimia roikkumaan lähekkäin ja näet millä niistä on paras loistearvo.

      Poista
  9. Juuri äsken autolla ajaessa manasin, että niitä jalankulkijoita vaan ei näe!! Hyvähän niillä on, kun auton valot loistavat kymmenien metrien päähän! Hyvä etten avannut ikkunaa ja huudellut sieltä, että "käytä heijastinta"!
    Serkkuni on Liikenneturvassa töissä, joten me olemme aika valistuneita asian tiimoilta :-)
    Onneksi olen saamassa kivan ja kauniin korupidikkeen heijastimelle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, pimeää väkeä liikkuu kaduilla liikaa! Onni on valistunut suku :-D

      Poista
  10. Heijastimet on varmaan viimeinen asia, josta olisin älynnyt alkaa CE-merkintää tarkistamaan, mutta nythän menee sitten kaikki talon heijastimet syyniin :). Jos vaan löydän ne jostain... (Joka kerta, kun tuolla pimeässä tarvon, mietin, että olis pitänyt etsiä ne heijastimet, mutta kun ei vaan..)

    Ja ihan superihania on noi sun tekemät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihhih, tee se tarkistus nyt heti :)
      Ja katso mitä vastasin Veeralle, heijastimia on ihan hyvä vertailla keskenään!

      Poista
  11. Olen kyllä kuullut että heijastimissa on eroja, mutta en tiennyt että nekin on tollasia "teknisiä" laitteita. Omasta heijastinvalikoimasta löytyy kyllä laatua joka lähtöön...ehkä pitää heittää ne surkeimmat mäkeen. Niistä näkee jo päältäpäin, että valmistuksessa ei ole ollut tärkeintä heijastavuus vaan ulkonäkö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollainen laite oli minullekin ihan uutta! Entäs jos pitäisit kivan näköisen heijastimen ja sitten sen tehokkaan vierekkäin takin helmassa.. ? :-D

      Poista
  12. Onpa kauniita heijastinnauhoja!
    Eipä oo tullu tarkistettua, vaikka tiedän niissä eroja olevan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itse edes arvannut, että erot ovat noin suuria, kuin mitä testissä näin!

      Poista
  13. Tärkeää asiaa heijastimista!

    Ja nuo sinun tekemäsi heijastinnauhat ovat todella ihania.. Luulisi näiden houkuttelevan heijastimen käyttöön niitäkin, jotka eivät 'muista' lisätä moista asuunsa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos Kaisa :) katsotaan mitä tuumaat omastasi ;-)

      Poista
  14. Se on ihana! :) Kiitos, Eija! <3

    VastaaPoista
  15. Olipas valaiseva heujastininfo! Upeita nuo sinun tekemäsi heijastimet, parasta niissä on se, etteivät ne muistuta yhtään niitä lapsuudessa hihassa heiluneita pankin heijastimia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivottavasti eivät muistuta, ne olivat kyllä aikas pliisuja :)

      Poista
  16. Tosi ihania nämä heijastimet, mutta mistähän näitä heijastimia saa ostaa, että vois tehdä ihan omaan tyyliin :) Kaupoissa olen nähnyt kaikenlaisia hahmoja ja värejä. Haluaisin just tämmösiä kirkkaita :))
    Hyvää viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä pyöreitä tai nallen muotoisia kirkkaita olen ostanut Clas Ohlsonilta. Siellä ovat olleet tähän asti löytämistäni halvimmat. Ei kun askartelemaan :)

      Poista

Ihanaa, jos jätät jälkeesi pienen kommentin tai viestin!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.