lauantai 12. huhtikuuta 2014

Hiljaiseloa, mutta täyttä vauhtia

Heipähei!
Tämä bloggaaja on jälleen viettänyt pari viikkoa hiljaiseloa blogistaniasta, mutta elämässä on kyllä ollut senkin ajan vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Työelämässä on taas alkanut vuoden kiireisimmät kolme kuukautta, joten välillä hiipii tunne, ettei työn lisäksi arkeen mahdu mitään omaa ja voimaannuttavaa. Onneksi sentään on viikonloput <3

Kuopus riensi jälleen aikaisin aamusta jääkiekkojoukkueensa harjoituspäivään, mutta me Esikoisen kanssa paistoimme kaupan esipaistettuja croissantteja ja täytimme niistä aamupalaherkkuja. Täytetyt lämpimät croissantit, hedelmämehua ja kupillinen kuumaa teetä. Olohuoneen nojatuoliin herkuttelemaan ja lehtiä lukemaan. Ihana hidas aamu!





Kun lattialle oli riittävästi kertynyt croissantinmuruja viikon aikana kertyneen hiekan ja pölyn sekaan, piti tarttua imuriin ja pölyrättiin. Siivouspalkaksi hain lähikaupasta pari pientä narskua olohuoneen väripilkuiksi.

Aurinko yrittää houkutella ulkoilmaan, palaan siis kiertelemään teidän kuulumisiin myöhemmin.
Mukavaa lauantain jatkoa jokaiselle!

26 kommenttia:

  1. Ihanan herkullisia kuvia! Tsemppiä kiireen keskelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä myös sinne, taitaa olla samanlainen haipakka sullakin :D

      Poista
  2. Ihania kuvia ja herkkuja :)
    Rentouttavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  3. Voi, voimia ja jaksamista arkeen, vaikka sanat ei nyt ehkä autakaan. <3
    Aikas herkulliselta näyttää croissant.

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviltä maistuivat ;)
      Ihanaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  4. Ihanat keväiset kuvat ♡ mukavan kuuloinen lauantai myös :-)

    Viikonlopun jatkoa ♡

    VastaaPoista
  5. Oi mikä ihana aamu teillä!
    Hyvä, että sentään viikonloput ehtii vähän hengähtää :) tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä arkeen sinnekin ja oikein mahtiviikonloppua .)

      Poista
  6. Kiva kuulla sinustakin :-D
    Herkullisen näköinen aamupala!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä maistui, suosittelen!
      Mukavaa viikonloppua :)

      Poista
  7. Croissantit on ihan parhaita:) Itse syön ne ihan "paljaana" tai joskus appelsiinimarmeladin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo marmeladi on kyllä hyvä idea..kokeiltava!

      Poista
  8. Hei tosi hyviä ja kauniita kuvia! Kyllä huomaa että sulla on sommittelijan silmää :)

    Leppoisaa sunnuntaipäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai mitä silmää?? Hih, eipä taida olla :-D Onko sulla taas jotain tuunausta tehty..tuun kurkkaamaan!

      Poista
  9. Tosi ihania kuvia!!! saisiko uudet postaukset tilattua suoraan sähöpostiin? millä kameralla/objektiivilla olet kuvannut nuo croissantit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole oikein perehtynyt noihin blogloving-/blogilistatekniikoihin, joilla ilmeisesti uusi postaus näkyy sähköpostitse. Korukopalla on kyllä facebook-sivu, joten sinne tulee aina postaukset linkkinä. Eli jos olet facessa, kannattaa tykätä siellä Korukopasta ja uusimmat postaukset tulevat omiin uutisiin automaattisesti.

      Mun kamera on perus Panasonic, ei edes mikään täysjärkkäri, jossa voi linssejä ja putkia vaihdella.
      Sellaisesta vielä haaveilen, mutta nyt mennään tällä. Valokuvausmaailma on itselleni kovin outo, en tiedä tekniikoista tai perusteista paljoakaan, vaan otan lähinnä sellaisia kuvia, jotka itsestäni näyttävät kivointa vaikka olisivatkin aivan vastoin valotus- ja asettelunormeja :-D

      Poista
  10. Oi, mukavia keväisiä interiöörejä teillä! :)

    Näin se on, silloin kun on kiirus, blogi saa väistyä ja hyvä niin. Olen itsekin (tänä keväänä itse asiassa) päättänyt, että nainen vie blogia eikä päin vastoin. Parin viikon tauot ovat siis vain elämää :)

    Mukavaa keväisen viikonlopun jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee hetkiä, kun ei meinaa ihan keritä kaikkea pakollistakaan, niin silloin on pakko jättää muutakin vähemmälle..tosin on toki totta että juuri se itselle mieluisin puuha olisi sitä mikä auttaa jaksamaan muuta kiirettä, mutta näillä nyt mennään..
      Keväistä uutta viikkoa Kaisa sinulle!

      Poista
  11. Kivoja kevätkuvia! Narsissit ne piristää sisustusta ja mieltä. :D

    VastaaPoista
  12. Niin piristää! Valtavalla vauhdilla vaan aukeavat nuo kukat :)

    VastaaPoista
  13. Täällä myös sen verran täyttä elämää että muissa blogeissa ei ainakaan kommenttien kanssa tule käytyä. Mutta tänään päätin tehdä oikein super-blogikierroksen :) Ihanaa pääsiäisen aikaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama harmitus tääläkin, kun ei kaikkia uusia ihania juttuja ehdi käydä kurkkimassa! Oikein rauhaisaa pääsiäisen aikaa sinullekin perheinesi.

      Poista

Ihanaa, jos jätät jälkeesi pienen kommentin tai viestin!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.