sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Juhlan jälkeen

Hyvää sunnuntaita!
Meillä tuoksuvat ruusut. Keltaiset, valkoiset, vaaleanpunaiset ja tummanpunaiset. Koristereunoilla ja luonnollisina. Pitkiä ja lyhyempiä. Ihania kaikki! Muutaman jätin tuoksumaan maljakoihin, mutta Esikoisen pyynnöstä laitoin muut tänä aamuna kuivumaan muistoksi.

Eilinen juhlapäivämme sujui kaikin puolin hienosti; pöydän antimet tuntuivat maistuvan ja tekevän kauppansa, lähes kaikki kutsutut vieraat saapuivat juhlimaan, sadepilvet malttoivat kiertää kauempaa ja välillä jopa auringonpaisteesta saatiin nauttia. Ja mikä tärkeintä, juhlan sankari oli tyytyväinen omiin suorituksiinsa ja arvosanoihinsa sekä koki juhlansa todella onnistuneiksi. Se oli juhlan järjestäjänä äidille paras kiitos <3

Juhlavalmistelut kokivat pientä haastetta matkan varrella, kun helatorstaina herra Koira yllättäen sairastui pahasti ja joutui eläinklinikalle hoitotoimenpiteisiin. Kovat tulehduskipulääkkeet, antibiootit ja suojakauluri tuomisinamme pääsimme onneksi parin tunnin päästä kotiin. Lääketokkurainen tötteröpää kaipasi huomiota, haavanhoitoa ja kannustajaa, ja tuntui lähes mahdottomalta viimeistellä siivouksia ja leipomuksia.
Onneksi kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin ja koti valmistui juhlakuntoon ennen H-hetkeä. Juhlapäivänä herra Koira pääsikin ystäväni kotiin lepäämään juhlien ajaksi ja alkaa pikkuhiljaa toipumaan.





Lämpimät onnittelut kaikille ylioppilaille, ammattiin valmistuneille sekä peruskoulunsa päättäneille!

30 kommenttia:

  1. Onnea myös sinne!

    Ihania ruusuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempparikukkani..näitä on ihana tuoksutella juhlapäivää muistellen :)

      Poista
  2. Onnittelut sinne! :-) Mukava että juhlat ovat onnellisesti juhlittu! :-)

    Koissulle parantumista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koissua ottaa tuo tötterö hirveesti hermoon..toivottavasti olo kohentuu nopeasti! :/

      Poista
  3. Onnittelut sinne, juhlien järjestäminen on iso urakka ja saa olla tyytyväinen että kaikki sujuu ja sankari on tyytyväinen:) meilläkin täällä toivutaan ja ihaillaan ruusuja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa tuoksuttelua siis sielläkin, onnea!! Suuri ponnistus oli, mutta nyt on hyvä mieli :)

      Poista
  4. Voi herra koirulia, toiv on jo kunnossa! Ihanat juhlat oot sinne järkännyt, ihan käy kateeksi, itsellä kun toi o vielä edessä! Onnea äidillekin hienosta kasvatuksesta:)
    Ihanat kuvat ikuistit juhlasta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika, tällaisia juhlia on kyllä ihanaa järkätä <3

      Poista
  5. Onnittelut täältäkin! Ja paranemisia Herra Koiralle <3

    VastaaPoista
  6. Kiva kuulla että juhlat sujuivat onnistuneesti!:)
    Toivottavasti herra koira voi jo paremmin <3 paranemisrapsutuksia täältä <3

    VastaaPoista
  7. Nyt voitkin huokaista, juhlat onnistuneesti ohi ja äiti saa hiukan levätä:) ja nauttia hyvästä suorituksesta itsekin<3
    Herra Koiralle toipumisia meidän Upilta ,hau!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oli eilen ihanaa vain olla, kun ei tarvinnut hosua mitään :)
      Kiitos Upi tsempistä <3

      Poista
  8. Se on aina kivaa, kun juhlat onnistuu :))!!

    Kivaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Ja tärkeintä, että olivat mieluiset myös pojalle <3

      Poista
  9. Onpa teillä ollut jännityksen hetkiä, onneksi koiraherra voi jo paremmin! Onnea sekä äidille, että juhlan keskipisteelle, nyt voitte huokaista helpotuksesta monta kaunista muistoa rikkaampina. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, mukavia muistoja näistä jäi <3
      Koirulia hieman käy sääliksi... :-(

      Poista
  10. Paljon onnea täältäkin sekä pojalle että äidille! :)

    VastaaPoista
  11. onnistuneet juhlat siis! :)

    Sylillinen onnitteluita sekä vastavalmistuneelle että äidille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olivat oikein onnistuneet! Kiitos Kaisa <3

      Poista
  12. Juhlan jälkeen on kyllä aina ihan erityinen tunnelma; helpottunut, onnellinen ja haikeakin. Ihanaa on myös, että juhlantuntua saa fiilistellä vielä juhlan jälkeen, kun kotona on kukkasia, koristeita ja ehkä vielä vähän herkkujakin. :) Löysinpä muuten täältä ihanan blogin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat loistokeino jälkifiikistelyyn! Herkut maistuivat mukavasti vielä juhlien jälkeenkin, erityisesti kun vähän niitä pakastelin.. :)

      Poista
  13. Onnea ja oli muuten ihan pakko tulla kurkkaa tänne myös ja voi kun näyttääkin mukavalta! :)

    VastaaPoista

Ihanaa, jos jätät jälkeesi pienen kommentin tai viestin!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.