keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Back to the basics

Palataanpa perusasioihin, tämän blogin alkulähteille eli siihen miksi se alkujaan esiin putkahti -nimittäin itsetehtyjen korujeni muistikirjaksi. On tullut viime aikoina rönsyiltyä sinne sun tänne. Kesän aikana on kyllä syntynyt koruja, mutta olen melkoinen korubloggaaja, kun useimmiten unohdan kuvata valmistuneet korut ennenkuin ne lähtevät saajilleen. Tämänkin avainkorun muistin kuvata vasta eilen, kun pakkasin sitä lahjapussiin.
Hematiittia, helmiäislasihelmeä, samaa ruusukvartsia kuin täällä aiemmassakin avainkorussa ja metallikorunosia hopeoituun metallilankaan kieputeltuna.



Bloggaajan työ on joskus hieman haastavaa, jos assistentti sattuu olemaan sellaista innokkaan puoleista... Herra Koira nauttii kesästä varjon puolella olevalla parvekkeellamme.


Hyvän mielen keskiviikkoa, minä suuntaan rantsuun mitä parhaimmassa seurassa.

16 kommenttia:

  1. Tuommosiin bisneksiin onkin kiva palata,ai että nuo sinun tekemäsi korut ovat niiiin kauniita! Ja ihana on assarikin:)

    VastaaPoista
  2. Onpa tosi kaunis avainkoru! Itse olen joskus väsäillyt itselleni töihin muutamia avainkoruja, mutten kyllä osaa noin hienoja tehdä. Pitäisi kai käydä joku koruntekokurssi joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä minäkin aloitin, kun korunteko alkoi kiinnostaa - Sinellin koruntekokurssilta! Suosittelen siis kovasti, jos koruilu kiinnostaa :)

      Poista
  3. Nätti koru ja kauniit värit.
    Minullakin on blogin suhteen "tiivistys" käynnissä kun jutut rönsyilee sinne tänne.Blogissani on kysely sivupalkissa ja arvontakin käynnissä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä tulee hypittyä eri osa-alueille :)
      Kiitos vinkkauksesta, käyn kurkkimassa kun pääsen puhelimen sijasta koneelle!!

      Poista
  4. Kiva, kun kauniit korusi ovat jälleen saaneet sijaa:) Hyvä assari täytyy todella olla kuvissa myös<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma kun aina unohtuvat kuvata! Ihanaa kesän jatketta sinne :)

      Poista
  5. Nämä sun korut on kyllä niin kauniita! Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  6. Tyylikäs koru:). Kiva apulainen sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna, apulainen on kommentistasi läähättävän onnellinen :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hauhau, vastasi assari ja heilutti iloisena häntäänsä :)

      Poista
  8. Ihana assari ja nuo korut on niin hienoja <3

    VastaaPoista

Ihanaa, jos jätät jälkeesi pienen kommentin tai viestin!