maanantai 23. helmikuuta 2015

Rehevässä ruumiissa minimalistinen mieli?

Runsaus rikastaa elämän. Tai ainakin niin olen monesti ajatellut. Useita ihania asetelmia ja kynttilöitä ympärillä, paljon kivoja huonekaluja, runsaasti herkuttelua ja iloista elämää, erilaisia astioita erilaisiin tilanteisiin, monenlaisia mukeja mihin vaan mielijuomiin, iso kopallinen naurua ja laulua, runsaasti sisustustavaraa, tauluja ja tekstejä...

Helmikuu on monella tavalla ollut syväsukellus omaan itseeni. Sen lisäksi, että ikää rapsahti taas tässä kuussa vuosi lisää olen muuttoa varten purkanut, pakannut ja pussittanut runsaita tavaroitani. Kaiken omaisuuden läpikäynti on taas paljastanut ilkeästi naisellisia hamstraukseen viittavia piirteitä, joiden kohtaaminen on kolauttanut itsearvostelukykyäni. Tunnearvoa sisältäviin esineisiin, kortteihin ja valokuviin törmääminen taas saanut vaipumaan muistoihin -osa niistä on hyviä mutta osasta nousi mieleen myös kivuliaita ajatuksia.




Koska tosiasia on se, että muutamme n. 30 neliötä pienempään ja vain kolmanneksen säilytystiloja nykyisestä omaavaan asuntoon, on runsaasta ja rehevästä elämäntyylistä pakko opetella minimalistisempaan suuntaan. Se merkitsee myös tavaroiden laittamista kiertoon ahkeralla kädellä.
Ja voi pojat, kylläpä sitä on lähtenytkin! Ensimmäiset kuormalliset lähtivät kotoa omilleen muuttaneen Esikoisen matkaan, ystävien hoivaan, työkavereiden kautta maahanmuuttajanuorelle, Facebook-kaverin lapselle jne. Reilu viikko sitten pidin kotikirpparin ja kutsuin Facebookissa ystäviä ostoksille omaan olohuoneeseeni ja keittiööni viritettyyn kirpputorimarkettiin. Samalla kun he tekivät löytöjä, keitin kaffetta ja rupattelimme mukavia. Suosittelen, niin oli mukava tapahtuma!




Suurin osa tavaroista löysikin uuden kodin. Viimeiset jäljelle jääneet tavarat kannoin laatikossa roskakatokseemme esille tarjolle ja seuraavan vuorokauden aikana kaikki tavarat laatikosta olivatkin kulkeutuneet uusille omistajilleen. Ihmeellistä! Aika ekologista myös, kun juurikaan mitään tavaroita ei ole tarvinnut nakata roskikseen :)

Suurien tavaramassojen läpikäynti ja saattaminen yhteen niitä tarvitsevien kanssa on ollut oikeastaan aika vapauttavaa.. Säästin toki itselleni tärkeitä juttuja niin astioista kuin sisustustavaroistakin, mutta vain sellaisia, joilla on itselleni jokin syvempi merkitys. Ehkäpä uudessa kodissamme vähemmän tulee olemaan enemmän? Tai ehkäpä tässä rehevässä ruumissa piilee sittenkin minimalistinen mieli? Kuka tietää!



maanantai 2. helmikuuta 2015

Maalaishiiri haluaa kaupunkiin

Hei, huomasitteko te sen?!  Helmikuu livahti kalenteriin ihan kuin huomaamatta. Ja tuo valo - se lisääntyy päivä päivältä, upea juttu! Helmikuu toikin yllättäen mukanaan myös melkoisen muutoksen meille...

Asumme kylässä, taajamassa, joka sijaitsee reilun parinkymmenen kilometrin päässä kotikaupunkimme keskustasta. Muutimme tänne alunperin perheenä lähes 20 vuotta sitten töiden myötävaikuttamana ja tämä rauhallinen ja turvallinen ympäristö on ollut erinomainen paikka kasvattaa lapset.
Pikkuhiljaa elämän painopiste on siirtynyt kohti kaupungin vilinää. Ensin viitisen vuotta sitten vaihdoin työtehtäviäni ja uusi toimipiste löytyi keskustasta. Sitten Esikoinen siirtyi lukioon kaupunkiin ja jäi lopulta sille tielleen omaan kotiin. Kuopus kulkee monesti viikossa jääkiekkoharjoituksiin kaupungin jäähalliin ja siirtyy ensi syksynä kaupungissa järjestettävään toisen asteen koulutukseen.

Väkisinkin on herännyt ajatus pakata kimpsut ja kampsut ja etsiä uusi koti kaupungista, vaikka nykyinen kotimme onkin kovin rakas. Myin autoni viime kesänä ja kuljen työmatkani kaupunkiin linja-autolla. Kun Kuopuskin ensi syksynä aloittaa harrastustensa lisäksi uuden koulun keskustassa, tuntuisi hullulta meidän molempien hurutella vähintään pari tuntia päivästä linja-auton kyydissä. Kävely- ja pyöräilymatka kouluun ja työpaikalle olisi mukava hyötyliikuntavaihtoehto meille molemmille.

Ajatukseni ovat vain vahvistuneet, kun kylämme palvelut ovat pala palalta rapistuneet kuntatalouden kuristaman kaupungin tehdessä leikkauksia... Lääkäri- ja sairaanhoitajapalvelut lopetettiin ja keskitettiin toiseen kaupunkimme taajamaan hankalien liikenneyhteyksien päähän. Huonokuntoinen monitoimitalo purettiin, kun sen remontointi osoittautui liian kalliiksi. Samassa menivät kyläläisiä liikkeelle saava uimahalli kuntosalineen ja nuorison kokoontumistilat. Lasten leikkipuistoja ja uimarantoja suljettiin. Pankkipalveluitakaan ei ole ollut enää vuosiin. Viimeisimpänä käänteenä lakkautettiin kylällä sijainnut koulutuskuntayhtymän lukiotoimipiste.

Nykyisille sijoilleen jäämistä toki puoltaisivat samalla kylällä asuvat rakkaat ystävät, oikein siskot kerrassaan, sekä lähellä oleva upea luonto järvineen ja lenkkipolkuineen. Luotan kuitenkin siskojen pysyvän yhtä rakkaina ja läheisinä pienen välimatkankin takana. Lenkkipolkuja, pyöräreittejä ja järvenrantojakin löytyy onneksi myös kaupungista.

Nyt nuo haaveet alkavat toteutua.. Helmikuun alkajaisiksi päätin ottaa vastaan meille tarjotun lähes uuden asunnon kaupungista -juuri sieltä kaupunginosasta, joka haaveissamme oli ensimmäisenä. Kuopuksella on asunnolta jäähallille viiden minuutin kävelymatka ja kaikkiin mahdollisiin kouluihin vain toinen mokoma. Nykyinen kotimme on nyt irtisanottu ja valtava määrä asioita on nyt selvittämistä vailla. Pari asiaa vielä solmussakin, mutta toivottavasti kaikki ratkeavat. Mukava kutina, mutta silti edellinen, vain reilun vuoden takainen muutto takaraivossa muistijälkenä..muistanko taas hoitaa kaiken, ehdinkö tuon ja tuon, miten jaksan taas koko prässin? Entä Kuopus, loppukevät pitäisi kulkea linja-autolla vanhassa koulussa, häntäkin pitää tsempata.

Maalta kaupunkiin siirtyessä on pakko hieman tinkiä asunnon koossa ja muissa seikoissa. Googlessa onkin tuijoteltu pienten, tehokkaiden ja kompaktien kotien kuvia, kartanot saavat nyt jäädä toisiin haaveiluhetkiin. Tämän illan löytö oli tämä upea ja ihana, mutta pieni monitoimikoti, jonka kuvat lainasin täältä. Tykkään hurjasti.. tykkäätkö sinä?